Heinäkuu 2019

FM Mauri Junttila

Heinätöiden kuukausi

Heinäkuu oli vanhempaan aikaan ollut heinätöiden kuukausi. Silloin, olivat olleeet etuna esimerkiksi, että kuukauden sademäärät olivat pienet. Se oli ollut hyvä asia heinätöille ja heinäin korjuulle. Heinät olivat myös kasvaneet riittävästi jo heinäkuulle.

Ennen vanhaan heinät seivästettiin

Se oli vielä 1950 – 1960 lukuja, kun kesäisiin Suomikuviin liittyivät suurten, laajojen heinäpeltojen pitkät, tiheät, ylväät heinäseiväsrivistöt. Maataloudesta ja erityisesti karjanhoidosta vielä silloin eläneelle Suomelle olivat tärkeitä heinätyöt. Oli tärkeää, että talojen heinätyöt onnistuivat!

Kulkemiset Suomessa olivat myös pitkään olleet hevosten varassa. Hyvää oli, että hevosilla oli laadultaan parasta mahdollista heinää syödä ruuakseen. Ne jaksoivat kulkea ja kävellä, juostakin. Ne jaksoivat tehdä työnsä eivätkä juuri sairastelleet.

Liikuvuutta heinämiehillä

Vanhaan aikaan Suomessa oli ollut jonkin verran miehiä ja naisia, jotka kulkivat heinätöissä jopa kaukana kotoaan. Esimerkiksi Tyrnävän taloissa oli ennen vanhaan ollut kesäisin heinämiehiä, joiden kodit olivat olleet kaukana, monien pitäjäin takana.

Heinäpelloillamme saattoi kiireisimpään aikaan työskennellä oman pitäjän väen lisäksi muualta töihin tulleita esimerkisi etelä – pohjalaisia, savolaisia ja kainuulaisia heinämiehiä. Limingan rautatieasemalla pysähtyi ennen junia. Niillä voitiin kulkea kauas tai sieltä voitiin lähteä kauas pois. Pohjanmaan rata oli ollut liikennöitävä etelän Helsingistä Ouluun jo kauan sitten eli jo vuodesta 1876 lähtien.

Viikatesepät jäivät historian

Taannoiselle 1950 – luvulle oli ollut tyypillistä sekin, että vanha viikateseppien ammattikunta alkoi kadota ja lakata olemasta. Tyrnävällä oli ollut korjausmiesten, koneseppien, oman aikansa autojen ja maataloustraktoreiden ammattimiesten korjamon sisältänyt Tyrnävän Osuusmeijerin omistama korjaamorakennus nykyisen Tyrnävän kirkonkylän Seurojentalon luona vielä 1950 – luvulla.

Siellä, oli ollut 1950 – luvulla porakoneilla, sorveilla, kaasu- ja sähköhitsausvälineillä ja hiontalaittella varustettu auto, traktorikorjaamo. Tyrnävän kirkonkylän pitkässä korjaamorakennuksessa työskenteli vielä 1950 – luvulla myös muutamia vanhan kansan viikateseppiä. Eräs heistä oli ollut Tyrnävän Korvenkylän maantien varren alkupään Uutisenkylässä taloaan asunut viikateseppä Matti Kantola.

Sittemmin, tyrnäväläisen seppä Kantolan Leppiojan luonnonojan varren Kantola paisui paisumistaan, laajeni pinta – alaltaan. Seppä Matti Kantolan Alpo pojan aikana Kantola oli ollut jo todella suuri maalaistalo. Se oli suuripintalainen jopa koko Suomen mittakaavassa. Kookas Kantola meni myös muuan vuosikymmen sitten mukaan Tyrnävälläkin suosittuun perunanviljelyyn. Siinäkin Kantola on ollut hyvin menestyvä, pärjäävä ja suuri.

Entinen Tyrnävän mies Oiva Junttila (1922-2001) tarinoi muuan vuosi sitten, että meidän Erkki isämme oli polttanut kotimme läheisyydessä jokin vuosikymmen taaksepäin muutaman sysimiilun. Pajahiiliä eli sysiä oli ostanut häneltä esimerkiksi seppä Matti Kantola. Sysiä olivat käyttäneet vanhan kansan osaavat viikatesepät, kun takoivat hehkuvia tulikuumia rautojaan teräviksi viikatteiksi. Vanha Matti Kantola oli osannut takoa hyviä kestäviä peräti ”lähes kiveen pystyviä” – pitkään terävinä pysyneitä ja säilyneitä viikatteita.

Makeiden marjojen poimintaa

Heinäkuulle on tyypillistä myös marjojen kypsyminen ja joutuminen meille syötäväksi ja myös myytäväksi. Makoisaa mustikkakeittoa syötiin jo heinäkuussa heinätöiden lomassa. Mustikasta sai myös heinäväelle tärkeää terveellistä mehua.

Vanhan ajan ojanpientareiden tärkeä runsassatoinen marja oli ollut mesku, mesimarja. Kun, poimi muutaman litran vetoisen alumiini päärärin meskuja täyteen ja pyöräili sen kanssa kirkolle osuuskauppaan, Jere Takalolle tai Eino Ylitalolle. Palatessa jaloissa olivat uudet nätit tennarit ja päällä uusi kaunis värikäs T – paita sekä lippis.

Heinäkuussa kypsyvistä luonnonmarjoista tunnetuin ja suosituin lienee ollut hilla eli suomuurain. Se oli ollut hyvin monille maaseudun ihmisille tärkeä rahakasvi. Heinäntekoaikaan päästiin jo auttimaan makoisasta ravintorikkaasta hillasopasta, – keitosta riisipuuron kera. Se oli meikäläiselle juhlaa, kun oli syödä mielin määrin makoisia hilloja ja runsasti juuri paistettuja sokeroituja lättyjä!

Mansikoitakin oli

Puutarhamansikan kasvattaminen kotiryytimaan muutamia neliötä suuremmissa kuvioissa alkoi Tyrnävällä suunnilleen 1970 – luvulla. Tyrnävän Ängeslevän kylän Korkalan Uunon pojat olivat eräitä ensimmäisiä. Korkalan Uuno oli ollut jatkosodan aikana hyökkäysvaunun miehistöä. Hänelle oli tullut hengitysvaivoja sodan taistelukaasuista.

Tyrnävän Keskikylän myös jatkosodassa mukana olleen Kalle Lassilan Pentti poika perusti 1970 – luvulla synnyinkotiinsa puutarhamarjojen taimien kasvattamiseen erikoistuneen puutarhan. Pentti Lassila opiskeli puutarhuriksi. Lassilan Pentin Kalle isä ajoi keskikyläläisten isäntäin viime sotien jälkeisen jälleenrakennuskauden paikallisen traktoriosuuskunnan harmaata diesel Fergusonia useiden vuosien ajan.

  • Tyrnävän Keskikylän Samppa ja Anna Pikkaraisen kasvattitytön Eilan Heikki poika perusti Keskikylän Pikku – Koivikkoon muutamien hehtaarien kokoisen tuottoisan kaupallisen mansikkamaan. Nuoren Tyrnävän Keskikylän Junttilan Heikin kohtaloksi tuli tappava syöpä. Hän menehtyi nuorena syöpään.

    Junttilan Heikin vuonna 1955 syntynyt nuorempi Erkki veikka piti Keskikylän Pikku – Koivikon kaupallista mansikkamaata useita vuosia. Erkin melko nätti Ruotsin töistä hänelle löytynyt Mari Turunen niminen vaimo kävi esimerkiksi myymässä monena kesänä mansikoitaan nelostien levähdyspaikoilla Tupoksen ja Oulun välillä.

    Ei hänen tarvinnut niitä erikoisen kauan myydä, kun ne olivat jo myyty. Takavuosien valtion omistama valtava TVH (Tie – ja Vesihallitus) alkoi vuokrailla kesäisin valtamaanteiden varsien levähdyspaikkojaan kaupalliseen tarkoitukseen kesämansikan myyntipaikoiksi. Mansikan myyjiä niissä olikin usein lyhyen keskikeskikesämme aikana.

    Tyrnävän Keskiylän Junttilan Erkki oli nuorukaisena ollut useita vuosia hyvissä töissä Ruotsissa. Hyviä töitä hänelle olivat hankkineet sieltä Erkin Eila äidin Kirstinä sukuiset, jotka itse olivat olleet siellä jo kauan ja hyvissä ansioissa. Erkki oppi ruotsin ja hänellä oli esimerkiksi ollut nuorukaisena peräti ”viisipyttyinen” uusi komea Mersu henkiläauto. Siihen mukavaan varakkaaseen elämään Erkki lähti takaisin pienestä Tyrnävän Keskikylästä. Erkki jätti mansikkamaansa sinne.

    Niittylatoja

    Taaannoisella 1950 – luvulla Tyrnävän Korvenkylässäkin rakennettiin, naulattiin ahkerinamuun yleisen tavan mukaan kesäisin paljon pienehköjä raakalautaseinäisiä ja pärekattoisia niittylatoja. Ne tulivat talojen käyttöön jo kulloisen kesän heinäntekoihin. Heiniä niihin kerättiin tavanomaisesti heinäkuussa heinäntekoaikaa. Talvella niitä ajettiin kotikarjalle: lehmille, hevosille ja lampaille.

  • Pienet raakalaudoista tehdyt niittyladot rakennettiin tavallisesti vanhojen pyöreistä ohuista pienistä hirsistä rakenettujen tilalle. Esimerkiksi Tyrnävän Korvenkylän Lauri Alasaarela, Olli Laukka, Jussi Tolvanen, Toivo Kaikkonen, Ahti Pasanen, Alpo Pasanen, Ahti Vesala ja Oiva Junttila sekä esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän Sulo Keränen, Veijo Tauriainen, Jaakko Korva, Kalle Lassila, Arvo Vikiö, Samppa Pikkarainen, Paavo Ikonen, Nestori Väisänen, Antti Latvalehto, Yli – Ikolat, Ikolat jne rakensivat joka kesä jonkin uuden heinäladon niityilleen. Entinen lahoava huonokuntoinen hirsinen niittylato purettiin ja käytettiin talossa polttopuina, hälläpuina esimerkiksi talokkaiden juhannusjuustokeittoon polttopuina.

    Tyrnävän Osuusmeijerin kookkaan saharakennuksen ulkoseinässä oli esimerkiksi 1950 – luvulla kiinteä pärehöylä. Se oli siellä avoimessa tilassa ulkoseinään kiinteästi kiinnitettynä, rakennettuna. Keväisin siellä höylättiin päreitä Tyrnävän kyläläisille useiden viikkojen ajan. Päreiden höylääjänä siellä oli toiminut esimerkiksi Tyrnävän Keskikylän eräs mies Jussi Pasanen.

    Sateen suojassa

    Eräänä kauniina kesäsunnuntaiaamuna 1950 – luvulla meitä Korvenkylän pyhäkoululaisia oli pyörälemässä Tyrnävän kirkkoon erääseen kesäsunnuntain jumalanpalvelukseen Korvenkylän pyhäkoulua pitäneen Lauri Alasaarelan johdolla. Menimme ensin Korvenkylästä Keskikylään Takalonlinjaksi sanottua multaista kylätietä. Päällemme nousi kova rankkasade tummine sadepilvineen.

    Sopivasti sillä kohtaa Korvenkylän kylätien Takalonlinjan vieressä oli keskikyläläisen Keräsen Sulon upouusi heinälato. Lato oli myös ollut juuri katettuna uutuuttaan hohtavilla vaaleilla päreillä. Lato tuoksui uudelle työstetylle puulle. Se antoi hyvän ja varman suojan sadekuurolta. Muutaman viikon päästä siitä sunnuntaista Keräsen Sulon heinälato oli jo heiniä täynnä. Sinne ei olisi enää mahtunut lapsijoukko suojan ankaralta sadekuurolta.

  • Heinätyö tarinoita

    Tyrnävän Korvenkylän talokkailla Vesaloilla oli kesäisin kuivaa heinää kohtalaisia määriä, pinta – aloja. Eräänä 1950 – luvun heinätöiden helteisenä kuumana päivänä korjattiin kiirellä kuivaa heinää latoihin sielläkin. Kova, kovasti jyrisevä vihainen ukkonen elämöi, jyrisi ja salamoi sekä möyrösti taivaanrannalla.

    Päälle se oli nousemassa vauhdilla, äkäisesti ja äänekkäästi salamoiden. Olimme juuri ja juuri saanet silloin työstettävän Alavainiomme heinät turvallisesti suojaan niittylatoon.

    Näköetäisyydellä kyläläisnaapurimme Vesalat kokosivat kiireellä heiniä niittylatoonsa. Me seurattiin heidän hikisiä kiireellisiä puuhailujaan seisten sateelta suojassa niittylatomme räystään alla. Heidän kiireisiä heinänkorjuu puuhailuja katsoessamme Oiva veikkamme totesi, että hehän tekevät heinää ”kuin elokuvissa”.

    Lähteitä:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar

    https://www.google.com/search?q=hein%C3%A4ty%C3%B6t&tbm=isch&source=univ&client=firefox-b-d&sa=X&ved=2ahUKEwiZiee_0-HiAhWjlosKHcc5AG4QsAR6BAgAEAE&biw=1336&bih=630

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4seiv%C3%A4s

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Maatalouden_historia

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Niitty

    https://www.luontoon.fi/marjastusjasienestys/marjastus

    https://www.talouselama.fi/uutiset/kyllastyi-kyykkimiseen-hillasuolla-is-keksi-ratkaisun-jota-piti-piilotella-viisi-vuotta/c69a6330-65a2-3093-962c-6c8b1ed8ee0d

    https://www.aarrelehti.fi/uutiset/artikkeli-1.255622

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hein%C3%A4

    http://historiamies.suntuubi.com/?cat=1&lang=fi&preview=1

    https://sites.google.com/site/heinatoista/

    https://maukkelijunttila.wordpress.com/

    http://www.tarinoitajanakkalasta.fi/tag/heina/

    http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/heinamailla

    https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.346638

    http://www.lassilantaimisto.fi/marjakasvit.html

    http://www.tarinoitajanakkalasta.fi/tag/vanhaan-aikaan/

    http://www.kirjastovirma.fi/ylivieska/juurikosken_partaalla/heinamailla

Heinätyö tarinaa

FM Mauri Junttila

Kuivaa heinää tarvittiin ennen paljon. Sitä söivät lehmät, lampaat ja hevoset. Raskaita maalaistalon töitä tehneet hevoset tarvitsivat erityisen paljon heinää. Hevosia pidettiin tärkeimpinä kotieläiminämme 1970 – luvun alkuun saakka.

Heinää tarvitsivat paljon maaseudun monet työhevoset. Heinää tarvitsivat myös kaupunkien ja taajamien vuokra – ajurien eli vossikoiden hevoset. Kulkemiset olivat ennen hevosten varassa. Monilla kaupunkilaisilla tai taajaman ihmisillä oli ennen ollut oma ratsu. Sillä liikuttiin ennen autojen ja junien tuloa – paikasta toiseen. Kuivaa heinää siis tarvittiin hevosten ruuaksi.

Heinää keräilemään

Heinä kotieläimillemme oli ennen kauan vain vapaasti luonnossa kasvanutta vähäravinteista luonnoheinää. Sitä koottiin sekä järvien että jokien rannoilta ja myös suurilta heinäisiltä soilta sekä metsäniityiltä haravien viikatteiden avulla.

Ihmisiä meni vanhaan aikaan heinäntekoon painavat tuohikontit selässä ja viikatteet sekä haravat olalla tai kainalossa. Tuohikonteissä oli mukana paljon ruokatarpeita. Mukana oli myös muuan vaatekappale suojaksi koleiden öiden varalle. He nukkuivat heinätyömaillaan niittysaunoissa tai jopa pelkän taivaan alla, maaten kedolla heinäkasassa suojassa yön koleudelta ja itikoilta.

Kuuluisan, aluiltaan savolaisen ruoka-aineen ”kalakukon” arvellaan syntyneen siksi, koska limpussa on mukana paistettuna ja leivottuna tärkeimpiä raskasta työtä tekevien ihmisen tarvitsemia ruoka – aineita säilyvässä muodossa niitylle. Limppu oli ravitsevaa leipäainesta ja sisälsi joko kalaa tai possunlihaa.

Kuiva heinä korjattiin suurimmassa osassa Suomea pääosin heinäkuussa. Sitä korjattiin kotieläinten pitkään talviruokintaan – seiväskuivan heinän hyvän säilyvyyden takia. Ravintopitoista ja ravitsevaa oli hyvin seipäillä kuivunut heinä. Heinäkuussa heinäsato oli valmista korjattavaksi. Niitot ja seivästykset alkoivat kohta juhannukselta. Heinäkuussa oli tavallisesti vähiten vesisateita ja eniten aurinkoisia poutapäiviä. Siis otollista aikaa heinätöihin! Joskus, hyvinäkin kesinä saattoi vesisade heikentää heinäsatoa tai jopa pilata sen.

Viljeltävä peltoheinä muuttui satoisaksi, tuottoisaksi ja ravinnerikkaaksi kotieläinten ravinnoksi yhdysvaltalaisen maanviljelijä Timothy Hansonin jalostaman timotein myötä. Timoteita alettiin kasvattaa USA:ssa jo kaukana 1700 – luvulla. Timoteistä tuli aikaa myöten tärkein heinäkasvi esimerkiksi meille Suomeen. Timoteitä kasvatetaan edelleen kaikkialla maassamme.

Eräiden entisten korvenkyläläisten heinätöistä

Se oli silloin eräs 1930 – luvun lämmin kesä. Niinä aikoina oli pitkä lämpimien kesien kausi. Vehnänviljely levisi kauas pohjoiseen aina Tyrnävälle ja sivu siitäkin. Tyrnävälle rakennettiin pohjoisessa harvinainen vehnämylly.

Niinä aikoina nuoressa Suomessa oli voimakasta eteenpäin menoa, mutta samalla oli myös pahaa taloudellista ahdinkoa, taantumaa. Surkea pula-aika oli silloin elettävänämme ja vaivanamme. Siitä on luettavissa esimerkiksi Kairanmaan kirjailija Pentti Haanpään ”Isännät ja isäntien varjot” romaanista.

Sinä, 1930 – luvun tarinamme eräänä päivänä elettiin lämmintä heinäkuuta ja heinätyöt olivat täysillä päällä. Ahkeroitiin kotiemme heinätöissä. Työhullu Junttilan Erkki hankosi koneen lailla heiniä seipäille. Muut yrittivät seurata esimerkkiä. Niitettiin hevosten voimia tarvinneilla äänekkäästi raksuttavilla niittokoneilla heinää poikki, ja sitten hangottiin niitä kuivumaan heinäseipäille.

Niemelät ja Junttilat olivat sinä heinäkuisena 1930 – luvun päivänä ahkeroimassa muiden korvenkyläläisten tavoin heinätöissään kyläaavalla parinsadan metrin päässä toisistaan. Heidän heinäpeltojen välissä oli saman kyläläisen Keskitalon (Ahti Pasanen) peltoa. Heillä oli silloin sillä kohtaa viljaa kasvussa, mutta Keskitalon väki oli sinäkin päivänä heinätöissä hyvin lähellä.

Paljon oli työtä kesäisistä heinätöistä. Esimerkiksi Niemelässä oli niittyheinän niittoa, seivästämistä ja korjuuta noin kahdenkymmenen hehtaarin alalta. Junttilassa oli heinänkorjuuta lähelle samalta pinta – alalta. Junttilan Erkillä oli silloin myös vuokramailla heinää muutamia hehtaareja.

Niinä 1930 – luvun vuosina tehtiin heinää myös myydäkseen sitä kuivana heinänä sitä tarvitseville talvella. Tavanomaisesti talojen isännät tekivät heinäkauppaa saadakseen rahaa, tuloja. Esimerkiksi Ouluun meni talvisin heinäkuorma toisensa jälkeen rekihevosten vetäminä.

Joskus kävi jollekin isännälle siten, että heinäkuinen ukkosmyrsky sateineen hajoitti juuri hangotut heinäseipäät. Syyti ne pitkin peltoa. Jouduttiin ostamaan vahingon jälkeen heinät karjalle kylältä tai naapureista.

Heinällä on ollut rahallista arvoa iät ajat. Esimerkiksi kaukaisessa Henrik piispan surmaballadissa kerrotaan, kun piispa Henrik Pyhä kulki Suomessa noin vuonna 1155. Hän käski renkiään hakea Köyliönjärven Lallin talosta heiniä rekeen ruokien lisäksi. Hän käski rengin heittää pennejä tilalle.

Silloin elettiin rauhaisaa1960 – lukua, kun Pohjois – Norjaan meni paalattua heinää ja olkea monin suurin rekkakuormin. Norjalla alkoi olla läjäpäin öljy-ja maakaasumiljardeja. Niitä käytettiin myös Ruijan rantojen maatalouden kehittämiseen ja erityisesti lypsykarjojen ylläpitoon, siellä heikkotuottoisilla alueilla. Lehmät antoivat siellä maitoa täysin ostorehujen turvin.

Silloiset ”Korven Erkin”, Junttilan Erkin heinävuokramaat olivat Temmeksen Haurukylän Mikkolan talon maita. Niitä sijaitsi Korvenkylän kyläaavan reunassa heti Mikkolan tien alkupäässä kohta Kaikkosen jälkeen. Useiden hehtaarien niittyjä oli kaksi vierekkäin. Toinen niistä on metsittynyt kymmeniä vuosia sitten. Mikkola ja jokivarren saha/mylly olivat niinä 1930 – luvun aikoina ylitemmesläisen kauppias, maanviljelijä Juuso Junttilan (vpi) maita.

Temmeksen Haurukylän Mikkolan talo siirtyi muutamia kymmeniä vuosia niitä tapahtumia myöhemmin alkujaan pyhäntäläisen Ville Luttisen omistukseen. Temmesjokivarren mylly/saha liikerakennusta hallitsi myöhemmin eräs leskirouva sukunimeltään Aura.

Jokivarren rakennukset ovat nykyisin ns. museoituja ja ne ovat osa Tyrnävän Temmeksen kulttuuripolkua. Mikkolan talon vieressä toimi 1900 – luvulla useiden vuosikymmenten ajan kymmenien lasten Haurukylän kansakoulu. Sitä sanottiin kyläläispuheissa myös Mikkolan kouluksi.

Tyrnävän Korvenkylän silloisten 1930 – luvun pienempien peltojen isäntien esimerkiksi Jussi Tjäderin ja Armas Pasasen lapsia kulki jonkin verran heinätöissä Niemelässä. Esimerkiksi Laura, Pauli ja Olavi Pasanen saivat siten elokuvissakäynti rahaa. Harvemmin maaseudulla liikkui rahaa naapuriavun merkeissä tehdyistä töissä. Heinätöistä maksettiin aina palkkaa. Heinätöiden teoista maksettiin hyvää palkkaa ja selvää rahaa lapsillekin.

Junttilan väellä oli sinä heinäkuisena päivänä heinäpellolla mukana myös iloinen ja reipas lapsenpyöreä pentukoira – Soma. Lapset olivat saaneet ottaa sen mukaan, kun lupasivat, että vartioivat Somaa juoksemasta niittokoneen terään – vahingossakaan. Ja, lapset lupasivat myös valvoa, varoa Somaa jahtaamasta pellonreunan metsojen ja teerien vielä lentokyvyttömiä poikasia.

Niemelässä oli silloin, sinä päivänä poikkeuksellisesti kahvinkeitto niittyväelle nuotiolla heinäpellolla. He olivat laittaneet voimakkaat kärpäsmyrkyt pirttiin ennen heinäpellolle lähtöään. Kärpäsmyrkyt olivat silloin pienellä peltialustalla tai – lautasella poltettavia savuavia kärpäsmyrkkytabletteja.

Niemelän Paavo kävi sittemmin illalla jututtamassa naapurikaveriaan Junttilan Oivaa. Paavo kehui sakemannien kärpäsmyrkkyjen olevan tehokkaita. Jopa, kookas hiiri oli maannut kuolleena pirtin lattialla kärpäsraajojen seassa.

Ihmiset vierailivat niinä aikoina usein naapureissa. Aikuisetkin kävivät yleensä kerran päivässa kyläilemässä naapureissa. Lapset saattoivat käydä päivän mittaan jopa monta kertaa naapureissa. Tapahtui välillä sitäkin, että Oiva leikittyään Paavon kanssa, jäi nukkumaan yöksi Niemelään. Välillä oli siten, että Junttilassa kävi yökylä lapsivieraita Niemelästä, Pasasilta tai Tjäderistä.

Kuultiin kahvitauon aikaan sitäkin, kun Niemelät alkoivat juoda kahviaan ja syödä eväitään heinäpellolla: Niemelän Lauri (Lassi) alkoi juonitella suureen ääneen, että Paavo veikka oli saanut paksumman viipaleen rusinoitua ja pinta raesokeroitua, kananmunalla voideltua nisupitkoa kuin hän. Lyhyen matkan ja kantavan ilman aikana naapuri kuuli selvästi, mitä naapurissa puhuttiin.

Sittemmin, reippaaksi varttunut Lauri (Lassi) Niemelä matkusti nuorena aikuisena yksinään kauas Atlantin yli Kanadaan tienesteihin. Hän oli siellä tienesteissä muutamia vuosia. Tarinoivat ennen sitä, että hänen Paavo veikkansa oli aloittanut autoiljan työnsä Laurin hankkimalla autolla. Paavo aloitti nelivetoisella teliperäisellä GMC (Kempsu) kuorma-autolla, joka oli ostettu länsiliittoutuneitten Normannian ylijäämävarastosta? Hyväoppinen Lassi (Lauri) oli kuulemma hallinnut englantia ja ranskaa matkansa jälkeen.

Junttilassa oli sinä heinäkuisena päivänä päivän työrytmi siten, että joku talon väestä, ehkä Taimi kuljetti kotona keitetyn kahvin ja voileivät niitylle. Niillä perukoilla oli ollut tapana niinä aikoina, että keiton kanssa ja paremmin syötiin illoin ja aamuin porukalla kotona pirtin pöydän ääressä istuen.

Päivällä juotiin joko niityllä nuotiolla keitetyt kahvit tai kotoa heinäpellolle kuljetetut kahvit. Niittykahvien kanssa syötiin kotona keitetty kananmuna, voita – leipää, pala nisua, pieni pala paistettua sianlihaa tai paistettua kalaa, jos pojat olivat saaneet niitä pyydettyä monien Korvenkylän talojen lasten kalastamista pienestä Leppijärvestä tai sen laskuojista.

Niittyjuomana oli alkoholitonta sahtia ja myös piimää. Ne säilyivät nätisti työpäivän. Niittyjuoma pidettiin heinäseipään varjossa ja myös pienessä, juomapääräriä varten vasiten maahan kaivetussa kolossa.

Maaseudun ihmisten ruokapuoli alkoi kohentua selvästi heinäkuussa. Siis, sopivasti ruoka-avuksi niittyjen heinämiehille ja – naisille joutui marjoja. Peltojen maukkaat, ravintorikkaat meskut eli mesimarjat alkoivat olla kypsiä poimittaviksi heinätöiden aikana. Valoisien soiden vitamiinipommi, makea hilla alkoi kypsyä heinäkuussa. Ravitsevaa, tummien korpimaitten mustikkaa alkoi olla kypsänä poimittavaksi jo heinäkuussa. Saatiin alkaa syödä muun ruuan lisäksi maha täyteen marjakeittoa ja marjakiisseliä. Joitakin varhaisia sienilajikkeita alkoi myös löytyä keräiltäväksi jo heinäkuussa.

Sinä päivänä, Junttilan heinäväen kahvit ja voileivät syötyään Oiva, Kalervo ja Mauno kipaisivat tupakalle piiloon heinäseipäiden taakse. Isä Erkki havaitsi nousevan savua heinäseipäiden takaa. Hän piti ripityksen pojille. Hän kiroili julmasti heille sanoen, että ”oppivat siellä suojeluskunnassa vain huonoa”.

Suojeluskunnissa oli isänmaallisen kasvatuksen ja valistustoiminnan lisäksi huonoakin. Esimerkiksi Temmeksen ja Tyrnävän suojeluskuntalaiset matkivat säätyläisiä. Piti olla jonkinmoinen humalatila aina ja jatkuvasti päällä. Tupakki kärysi suupielessä.

Erkki poltti hiukan ja otti joskus illalla viinaryypyn ennen nukkumaanmenoa. Hän ei ollut suojeluskuntalaisia, vaikka lapset kulkivat siellä. Siksikin hän oli suojeluskuntakriittinen, kun niissä juotiin ja tupakoitiin. Laiskoteltiin. Oltiin jouten. Talon työt jäivät tekemättä. Elettiin turhan pitkälle säätyläisten elämäntavan mukaan joutilaana – viinoissa. Lieneekö säätyläisillä edes ollut muuta rakkauttakaan kuin vain sitä vappaata rakkautta?

Lähteitä:

Oiva Junttila vv.1922-2001.

Kalervo Junttila vv. 1927-2014.

http://aiv.fi/sailo-oikein/sailorehu/

http://www.pellervo.fi/maatilanpellervo/mp8_11/mp8_11d.htm

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/s%C3%A4il%C3%B6rehu-on-ainut-keino-kohentaa-kannattavuutta-1.144846

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ty%C3%B6hevonen

http://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003096707.html

http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kotimaa/alkaa-pyyhkiko-perheviljelmalla-poytaa/

https://fi.wikipedia.org/wiki/Luokka:Hein%C3%A4ty%C3%B6t

https://fi.wikipedia.org/wiki/Renki

https://fi.wikipedia.org/wiki/Timotei

http://www.anttolanseutu.fi/karjatalouden_kehitys

https://junttilantarinaa.wordpress.com/

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/kaskenviljely/kylvo.htm

http://www.laatuheina.com/Mit%C3%A4onlaatuhein%C3%A4/S%C3%A4ilyt%C3%A4rehutoikein/Kuivanhein%C3%A4ns%C3%A4ilytys/tabid/11625/language/fi-FI/Default.aspx

http://www.tunturisusi.com/nostalgia/heinantekoa.htm

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/01/29/1930-luvun-pula-ja-konikapina

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sahti

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_Haanp%C3%A4%C3%A4

Pyyntimatka Oulujärvelle

FM Mauri Junttila

Tyrnävän kyläläiset pitivät vanhaan aikaan kokouksen tulevan kesän kalastus-, pyyntimatkansa vuoksi. Kookas pyyntimatkakunta lähti silloinkin Oulujärvelle. Tärkeä oli suunnitella matka hyvin. Sinne oli menty keväisin kevättulvien aikaan ja takaisin oli tultu vasta syystulvien alettua.

Tämänvuotinen pyyntiretkikunta, joka oli lähdössä pyyntimatkalle Oulujärvelle, oli painottunut kapakalojen pyyntiin ja valmistamiseen. Kapakalaksi soveltuu kala, joka ei ole rasvainen. Rasvainen kala alkaa härskiintyä auringossa kuivattaessa. Lohet ja järvitaimenet käyvät suolakalaksi ja ovat hyviä tuoreena pyyntikunnan päivittäiseen ruokailuun. Esimerkiksi hauki soveltu hyvin kapakalaksi. Kapakaloiksi pyydetyt kalat perattiin, puhdistettiin, kuivattiin auringossa.

Kirkon, papin kymmenyksiä oli ennen yleisesti maksettu kapakaloilla. Kapakala oli näille pyyntimatkalaisille merkittävä kauppatavara oman ruokatalouden lisäksi. Sitä myytiin mantereen viereisen Oulunsalon saaren kauppamiehille. Heidän välittämä kapakala meni kauas Välimerelle. Esimerkiksi Italian niemimaan katolilaiset söivät kapakalaa paastoruokanaaan. Heille oli ehdotonta noudattaa paaston ruokavalioita. Kapakalaa he saivat syödä.

Paljon oli järjestelyjä edessä ennen pyyntikunnan kevätmatkaa Oulujärvelle. Valittiin pyyntiretkikunnalle johtaja ja hänelle apulaiset. Valmistettiin uusia ja kunnostettiin entisiä matkaveneitä. Kudottiin pyyntiverkoja. Kunnostettiin ja hankittiin matkaa varten vaatteita ja kenkiä. Valittiin he, jotka vastasivat veneistä ja niiden lasteista. Retkueen oma muonitustoiminta vaati myös siitä vastaavan.

Alle 3/4 peninkulman päässä Tyrnävän kylästä ylävirtaan, Tyrnävänjoen rannalla asuvan Tungion talon Tuomas isäntä ennusti poikkeuksellisia ja pitkiä kevättulvia. Hän arveli, että kalastus-, pyyntimatkalaisten kannattaisi hyödyntää odotettavaa poikkeuksellisen suurta tulvaa.

Tungion Tuomas oli mukana kevättalven pyyntiretkunnan järjestelykokouksessa, vaikka hän ei itse aikonut lähteä mukaan kalastus-/pyyntimatkalle Oulujärvelle. Tungion talo oli jo paneutunut peltoviljelyyn, karjanhoitoon. Tuomas isäntä oli sitä mieltä, että Oulujärvelle kalastamaan lähtö on enemmän tapa, kuin välttämättömyys. Ei hänen kannata sinne lähteä, sinne kauas koko suveksi. Saavathan he pyydettyä kalaa viereisestä joesta ja lähiseudun puroista, järvistä. Hänellä oli myös suhteita Oulujokivarren isäntiin. Heiltä hän sai vaihdettua ohralla ja rukiilla lohta.

Tuomas lupasi myötämielisyydestä pyyntiretkikunnalle apulaiseksi erään monista piioistaan. Hän tuumaili, että kyllä kampurajalka Riina on hyvä pyyntijoukkoon suveksi. Hän on hyvä tulenkantaja. Hän osaa säilyttää tulta astioissa, ettei sitä suuritöistä puuhaa joudu tekemään matkan aikana. Kampurajalka Riinan on nuoresta iästään huolimatta työlästä juosta kesäisillä niityilla hevosten, varsojen, lehmäin, vasikoiden ja lampaiden sekä karitsoiden perässä. Korvenperän Tungionhaka, talon syrjäniitty Leppiojan varressa on hänelle kohta liian kaukana kulkea.

Tungion Tuomas ehdotti tulevan kesän pyyntiretkikunnalle erästä hänen entisten kalastusporukkainsa käyttämää reittiä. Olivathan nyt poikkeuksellisen lumisen talven jälkeen tiedossa useita viikkoja kestävät tulvat. Lähtekää matkalle Tyrnävänjokea myöten! Se on järkevää siinäkin mielessä, ettei tarvitse toistuvasti purkaa, pakata ja lastata kuljetusveneitten lasteja vastaan tulevien kannaspaikkojen takia.

Lähes kaikki alueet täältä Oulujärvelle tulevat olemaan pari viikkoa tulvavesien peitossa; jutteli Tungion Tuomas. Jopa pieniä vesiojia voitte käyttää veneittenne kuljettamiseen ja/tai soutamiseen. Pelson suuri Veneneva on kuin valtava meri tulvien aikaan. Niin, se on kevättulvien aikaan ennenkin ollut, joskus jopa useita viikkoja. Eihän tulvien aikaan Tyrnävältä Oulujärvelle tarvitse edes viikkoakaan soutaa noin 60 kilometrin matkaa.

Suuren Venenevan vesilakeudella voi kulkea pitämällä menomatkalle taivaanrannassa siintävät Rokuan vaarat vasemmalla puolella. Ängeslevän Ylipään pyyntimiehetkin saattavat joutua samaan matkaan kanssanne, kun he lähtevät Ängeslevänjoen päästä Honkakoskelta suoraan tulvivan Haisunnevan yli kohden Venenevan Tuulijärveä.

Eräs kulkureitti rannikon ihmisille oli ollut lähteä kohden Oulujärveä Siikajokea soutaen. Siellä venematkalaisten vaivana oli vain kannas kaukana Veneheiton kylässä lähellä Oulujärveä. Haapaniemestä (Temmes) lähti monesti keväisille pyyntimatkoille miehiä, jotka menivät Hartaanselän kautta Mankilanjärvelle ja edelleen Siikajoelle.

Oulujoki menee Oulujärvelle, muttei me sitä reittiä käytetty pyyntimatkoille; muisteli Tungion Tuomas. Siinä oli vastuksena valtavan suuria koskia. Menomatka olisi ollut vain työlästä veneiden raahaamista jokirantoja myöten. Tulomatka koskien läpi olisi ollut turhan uskaliasta. Eräät pyyntimatkalaiset olivat lähteneet eräänä syksynä Oulujärveltä kotiaan kohden soutaen Oulujokeen. Heitä ei sitten sen koommin nähty.

Tyrnävän ensimmäisen vakituisen asukkaan Hannu Kaakisen talosta oli lähdetty monet kerrat kalastus- ja pyyntimatkalle Oulujärvelle. Talon nykyinen isäntä Abram Kaakinen oli myös mukana järjestelykokouksessa. Hän ei luvannut lähteä. He olivat paneutumassa peltoviljelyyn ja lypsykarjatalouteen. Metsänriistaa saa halutessaan läheltä. Kalaa saa talon viereisestä Kuulammesta tai lähiseutujen monista järvistä.

Abram isäntä käy silloin tällöin vaihtamassa kalaa kotona valmistetulla leipäjuustolla sekä heinillä, kauralla, ohralla, oljilla joskus rukiilla Limingan kalastajilta. Hän sanoi myös olevansa jo niin mukavuudenhaluinen, ettei hän halua lähteä elämään nuotioille metsiin. Kertoi syykseen myös sitä, että siellä menee niin myöhäisyksyyn. Ehtivät tulla kylmien tuomat kolotukset jalkoihin ja selkään. ”Viereinen Kuulampi on kaunis katsella elokuisina kuutamoiltoina ja öinä. Harmi on se nautinto jättää kokematta”.

Tyrnäväläisten ja eräiden silloin mukana olleiden haapaniemisten pyyntiretkikunta saapui nopeaan tehdyn matkansa jälkeen Säräisniemen Painuanlahteen. He pystyttivät tukikohtansa tuttuun ja totuttuun paikkaan Kentänkylään. Heillä oli mukanaan koko kesän kestävälle kalastus- ja pyyntimatkalle ohra- ja ruisjauhoja ruokailujaan varten. Heillä oli mukana myös ohran-, lantun- ja nauriinsiemeniä omiin kylvöihinsä. Sipulia, porkkanaa ja punajuurta he aikoivat myös kasvattaa siellä.

Kohta puolin he kylvivät siellä itselleen pienet peltonsa kasvamaan ohraa ja kauraa. Ne kasvoivat Säräisniemen Painuanlahden rantamaiden hallattomilla mailla hyvin. Lannoitetta, heidän peltonsa olivat saaneet edellisen kesän kalanperkuujätteistä.

Heillä oli nytkin tullessaan mukana kohtalaisesti myös suolaa ja ruutia. He tarvitsivat niitä itse, mutta hyvällä hinnalla he tekivät niillä kauppaa vakituisesti Säräisniemellä ja Oulujärvellä asuvien kanssa. Suola oli kovasti arvostettua siellä.

Osa pyyntikunnan miehistä mietiskeli sitä, että jos he alkaisivat painottumaan yksinomaan ruudin ja suolan kuljettamiseen sekä myyntiin Oulujärven asukkaille. Asukasmäärä, kun lisääntyi seudulla jatkuvasti. Asiakkaita olisi siis tulevaisuudessakin. Tuottoisaa oli myös vaihtokauppa. Paikallisilla oli paljon hyviä nahkoja sekä turkiksia.

Limingan rannikkoseudun kalastus-, pyyntimatkalaisilla oli nautintaoikeuksiensa perusteella pienet pellot odottamassa heitä Säräisniemellä. Muutamat heistä asuivat kahta kotia. Toinen koti heillä oli Oulujärven rantamilla ja toinen esimerkiksi Haapaniemessä (Temmes), Limingan Rantakylässä tai Tyrnävän kylässä. Joillakin oli vaimo ja muutama lapsi Oulujärvellä. Rannikon seudun kodeissaan heillä oli toinen perhe.

Tämän kesän rannikkoseudun kalastus-, pyyntimatkalaiset pysyttelivät pääosin Painuanlahdella. Muutamia peurojen, hirvien pyyntimatkoja he tekivät kesän aikana esimerkiksi Manamansalon saareen sekä Oulujärven etelärannan Vuolijoelle.

Runsauden ja yltäkylläisyyden maahan saapuivat sinne nämäkin pyyntimatkalaiset. Siellä oli runsaasti vesilintuja joutsenista lähtien. Noista saalislinnuista kertyi suuret määrät höyheniä. Tavallista oli näiden retkueiden jäsenille nukkua Kentänkylässä höyhenpatjoilla, höyhentyyny pään alla. Tavanomaisesti Limingan lakeudella jouduttiin tyytymään keväisin pelkkiin variksen muniin kananmunan nälässä, ennen kanojen muninnan alkamista. Oulujärvellä heillä olivat mahdollisuudet keräillä monilta hyväkulkuisilta paikoilta kookkaita vesintujen munia – mielin määrin.

Heillä oli muutama kookas, useamman miehen soudettava vene talvivarastossa Veneheiton kylässä. Siellä, he siirsivät tavaroitaan haapioistaan ja ruuhiveneistään sekä muista pienistä veneistään muutamiin siellä odottaviin isoihin. Ne, paikallisten sekä heidän hevosten avulla hinattiin tuo lyhyt matka Painuanlahteen laskevaan puroon.

Isot veneet olivat tarpeeseen käydessä pyyntimatkoilla esimerkiksi Kajaanijoen-, Kiehimäjoen suulla ja Manamansalossa, Paltamossa tai Vuolijoella. Usein Alasalmessa tai Ärjänselällä oli niin kovaa virtausta ja tuulta, että kevyiden haapioiden, ruuhien kanssa heistä olisi voinut helposti tullut uimamiehiä. Haapiot, ruuhiveneet ja muut pienet heidän itsensä tekemät veneet olivat erinomaisia rantavesissä sekä pienissä puroissa, tulvivissa vesiojissa liikuttaessa.

Hyvää oli isoihin veneisiin lastata hirven ruho taljoineen. Silloin saalista käytettiin kaikki. Turkikset ja nahat olivat arvokkaita. Jalkoja, sorkkia, päitä, sisälmyksiä ja muita vähälihaisia ruhonosia pureskelivat esimerkiksi omat ja kylän koirat. Koirat, muuten olivat erityisen tärkeitä. Niiden avulla saatiin maaeläin saalista. Turvallista ja lämpimäpää oli nukkua yöt laavuilla, nuotioilla koirain kanssa selät vastakkain.

Jotkut kalastus-, pyyntimatkalaiset saattoivat käydä retkillään hyvinkin kaukana. Osa heistä oli matkannut kauas jopa Oulujärveen laskevien jokien latvoille. Siellä oli valtavia vesiä esimerkiksi Hyrynsalmen reitti. Oli myös olemassa Suomussalmen Vienan reitti. Se johti Venäjälle tai sieltä päin matkaajille.

Vanhan ajan matkaajille, kauas rajantakaisille seuduille, heitä oli vetänyt sinne seikkailunhalu ja uteliaisuus. Kertoivat ennen tarinoita Vienanmeren Kannanlahden kullasta tehdystä kaupungista. Siellä oli kyennyt puukonkärjellä raaputtaan talojen seinistä kultaa taskuihin.

Kaukana idässä auringon nousun suunnassa tuli vastaan Maaselkä. Se jakaa vedet. Toiseen suuntaan vesien virtaus on kohden suurta Vienanmerta. Ja, toiseen suuntaan lähtevät vedet kulkeutumaan kohden Oulujärveä, länteen auringonlaskun suuntaan.

Eräitä historiatietoja:

—–Ruotsin Kuningas Kustaa Vaasa (vv. 1496-1560) kruunattiin kuninkaaksi vuonna 1523. Hän aloitti valtakunnassaan laajamittaisen uudistusten sarjan. Niihin kuului esimerkiksi katolilaisen uskon päättäminen Ruotsissa. Tilalle tuli luterilainen. Hän tunnusti Itämaa Suomen osaksi Ruotsia. Kustaa Vaasa käynnisti voimakkaan laajojen erämaiden asuttamisen Itämaan alueilla. Esimerkiksi savolaisia määrättiin asuttamaan Kainuun erämaita.

—–Mahtipitäjä Liminka oli ennen valtava pinta-alaltaan. Sen itäraja oli ollut kaukana Venäjän rajassa. Se oli joskus sama kuin Ruotsin raja idässä. Siitä erotettiin esimerkiksi Oulujärven pitäjä. Uuden Oulujärven seurakunnan 1. kirkko rakennettiin Manamansaloon vuonna 1559. Se tuhottiin vuonna 1580 venäläisten toimesta. Se tapahtui vuosille 1570-1595 sijoittuvan Ruotsin ja Moskova Venäjän välisen pitkä viha nimisen sodan aikana. Sodalla on monta nimeä esimerkiksi 25 vuotinen sota, Juhana III Venäjän sota, pitkä viha. Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla rappasodat oli sille yleinen nimi. Manamansalon hautausmaalle on haudattu noin 1000 vainajaa sodan uhrina. Tuhottu, lähes asumaton pitäjä liitettiin takaisin Liminkaan.

—–Vuosien 1570-1595 välinen aika oli monien sotien aikaa, sotakautta Ruotsin ja Moskova Venäjän välillä. Sotakausi päättyi Täyssinän rauhaan (v. 1595). Täyssinän rauhassa Ruotsi sai Venäjältä paljon asuttamalla vallattuja alueita. Sotakausi ei ollut jatkuvaa sotaa. Siihen sisältyi myös aselepoja Ruotsin ja Moskova Venäjän kesken, mutta rauhaa ei solmittu niiden kesken 25 vuoteen.

—–Yli-Kiimingin Vesalankylässä sissipäällikköna (voivatta) ollessaan asunut Juho (Pekka) Vesainen (s. noin 1540 Utajärvi k. noin 1627 Utajärvi) teki sotajoukkoineen hävitys-ja sotaretken Kannanlahteen keväällä 1589. He palasivat takaisin Oulujoen reittiä. Kun, he palasivat Iin kirkolle heitä odottivat siellä kauheudet. Venäläiset olivat tulleet sinne kostoretkelle ennen heidän paluutaan.

—–Vesaisten sotaretkien suututtamana Venäjän tsaari määräsi Solovetskin varuskunnan tekemään kostohyökkäyksen Pohjois-Pohjanmaalle. Kyseiset joukot saivat apuvoimia Moskovasta. Jouluna 1589 Liminkaan saapui noin 1300 venäläissotilaan osasto. Viattomien lasten päivänä he tuhosivat kirkon ja sen viereisen pienen puulinnan. Liminkalaisilla oli ollut apuna muutamia pikkutykkejä, mutta ei heistä ollut vastusta venäläisille. Seurasi täysimittainen Limingan hävitys.

—–Aikanaan tehtiin Stolbovan rauha (v. 1617). Sen yhteydessä Ruotsin itäraja siirtyi nykyisen Suomen ja Venäjän rajan paikalle.

—–Ruotsin valtion Suomen alusmaan uudistusmielinen käskynhaltija Pietari Brahe perusti Kajaanin vuonna 1651. Pietari Brahe oli mietiskellyt, miten parantaa yhteyksiä Raahesta Oulujärvelle?

—–Paljon myöhemmin rakennettiin uittokanava Painuanlahdesta Siikajokeen. Uitto alkoi siinä vuonna 1903. Kanavan käyttö jäi lyhytaikaiseksi ja vaatimattomaksi. Vuonna 1935 kanava julistettiin luonnonkanavaksi.

—–Maaselkä on vedenjakaja Vienan Karjalassa. Sieltä lähtee vesiä laskemaan Vienenmereen ja vesien toinen suunta on Ouluärven latvavesistö sekä Pielisen valuma altaat.

—–Toisen maailmansodan aikaan suomalaiset sotivat omia erillisiä sotiaan, talvi- ja jatkosotaa neuvostoliittolaisten kanssa. Toisaalta, oli suomalaisilla muutamia satojatuhansia saksalaisia sotilaita apunaan Oulusta ylöspäin. Jatkosodassa mukana olleet oppivat vienalaisia paikaninimiä. Uhtua, Kiestinki, Kuittijärvi, Vuonninen, Aunus, Sorokka, Vienan Karjala, Puudois jne olivat usein toistuvia nimiä. Helmikuussa 1942 suomalaiset kaukopartiomiehet tuhosivat kohtalaisen kokoisen Petrovo-Jamin kylän. Siellä tuhoutui merkittävä puna-armeijan huoltokeskus.

Haapion valmistus

—–Haapio valmistettiin veneen mittaisesta haapapölkystä, -tukista. Se oli työstettäessä pienten puiden päällä. Sitä koverrettin, veistettiin päältä päin kapeahkosta pölkyn suuntaisesta ja mittaisesta halkeamasta käsin. Koverrettiin, veistettiin siis pölkystä sisusta pois. Koverretuun pölkkyyn jätettin ulkopintaa riittävästi. Sitä jätettiin noin haapion ulkolaitojen vahvuudelta. Sitten, sisältä koverrettu pölkky kuumennettiin nuotiolla, että se saatiin taipuisaksi käsitellä. Toiset olivat kaataneet kuumaa tervaa haapion sisään sen laitojen levitysvaiheessa. Sen käsitellyt ”kuoret” voitiin sitten levittää, niiden murtumatta. Seuraavaksi laitettiin paikoilleen kaaret. Haapiosta tuli kohtalaisen leveä. Haapio ei siis ollut ruuhivene.

 Rakenteilla olevan haapion poikkileikkaus

rakenteilla olevan vaikeatekoisen haapion poikkileikkaus

Ruuhen, ruuhiveneen valmistus

Ruuhi, ruuhivene oli yleisin. Se oli helppo valmistaa. Ensin oli ruuhiveneen, ruuhen mittainen tukeva pölkky tai tukki. Siitä alettiin poistaa yläosaa. Koverrettiin edelleen puuta pois, kuurnaa muistuttavaksi. Alettiin saada siihen hiljalleen veneen muotoa. Kovertaminen tehtiin veistäen. Apuna voitiin käyttää hiillosta ja tulta. Ruuhivene muistutti myös kotieläinten syöttökaukaloa, -ruuhta. Ruuhiveneitä valmistettiin kuusesta ja männystä. Jo, kauan sitten esi-isät osasivat laittaa ruuhiinsa lisälaitoja tilavuuden lisäämiseksi. Hyvin kauan sitten on veistetty venelautoja. Niistä on sitten koottu isompia ja pienempiä veneitä. Muinoin käytettiin talon leivinuunissa ruuan, lihan kypsentämiseen lehtipuusta valmistettuja kuurnia, ruuhia, kaukaloita paistoastioina.

ruuhivene rakenteilla

helpommin tehtävä ruuhi, ruuhivene rakenteilla.